Hautakivet
Hautakiveen ja sen valintaan liittyy merkittävä määrä vainajaan liittyviä muistoja. Toivomme, että voimme toteuttaa Teille hautamuistomerkin, jossa haluamanne muistot vainajasta saadaan elämään vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Uusien hautakivien lisäksi palvelemme asiakkaitamme hautakivien lisäkaiverruksilla, kultauksilla ja entisöinneillä. Lisäksi tehtaanmyymälässämme on esillä laaja valikoima hautakiviin liitettäviä koristetuotteita ja lyhtyjä. Näin ollen voimme palvella Teitä, hyvät asiakkaat, kaikissa hautakiviin liittyvissä tarpeissanne.
Työssämme pyrimme laadukkaaseen perinteitä kunnioittavaan lopputulokseen, jonka saavuttamista edesauttavat yli 50-vuotinen historia, ammattitaitoinen ja kokenut henkilökunta sekä modernit tuotantotilat ja -laitteet. Tehtaanmyymälä ja tuotantotilat sijaitsevat keskeisellä paikalla parin kilometrin päässä Joensuun keskustasta Salpakankaalla (Ruoppitie 4), jonka ansiosta kykenemme palvelemaan Joensuun seutukunnan asukkaita ´vaivattomasti läheltä´. Lisäksi palveluksessanne ovat hautakivien jälleenmyyjät.